AUTOMUSEOMATKA RANSKAAN HEINÄKUUSSA 2010
Kaikkeen hulluuteen tämä museoajoneuvoharrastus ihmisen ajaa. Jo useamman vuoden on tuolla pienen mielen sopukoissa kytenyt ajatus päästä kerran elämässään käymään siinä harrastuksen kaikkein pyhimmässä paikassa, eli Ranskassa Mulhausen kaupungissa. Siellä on nimittäin veljekset Hans ja Friz Schlumpfin keräämä ehkäpä maailman hienoin vanhojen autojen kokoelma. Itse kokoelman syntyhän on jo yksistään kirjan kirjoittamisen arvoinen, mutta pääpiirteittäin juttu oli niin, että kyseiset velikullat hurahtivat hienoihin autoihin niin paljon, että hukkasivat niihin koko omaisuutensa ja ajoivat konkurssiin yli 2000-työntekijää työllistäneen kutomotuotetehtaan.
Jälkipyykkiä selvitettäessä tehtaan varastoista löytyi valtaosa nyt näytteillä olevista autoista. Ne oli kuljetettu kätköihin vuosikymmenien aikina, eikä niistä ollut ulkopuolisilla mitään tietoa.  Onneksi Ranskan valtio tuli tässä vaiheessa hätiin ja pelasti nuo kokoelmat velkojien kynsistä.

DSC05041.jpgDSC05039.jpg

Kyseinen tutustumismahdollisuus konkretisoitui kevään  2009 aikana, kun SAHK:n jäsenlehdessä oli ilmoitus, että jos saadaan sopiva määrä matkalaisia, voisi museomatka onnistua.  Ja ei kun ilmottautumaan matkalle halukkaaksi. Kaikkiaan 32 matkalaista sitten lähti köröttelemään Vaasalaisen matkatoimisto Ingvesin bussilla matkaan 19.7. Matkalaisia oli Pohjanmaalta, Hämeestä, kymenlaaksosta ja pääkaupunkiseudulta. Illalla kun kaikki matkaanlähtijät oli saatu keräiltyä, astuimme laivaan Turussa iltasella ja hyvin nukutun yön jälkeen alkoi pirkä ajomatka halki Svensssonien kuningaskunnan. Iltapuolella ajomatka oli viimein ohi, mutta vielä oli matkaa jäljellä. Pari pientä laivamatkaa, sekä pätkä Tanskan kuningaskunnan läpi Saksanmaalle.

Sielläkin oli edessä vielä melkoinen matka ennenkuin olimme Lubekissa ja majottautumassa pieneen Etap-hotelliin. Kello oli illalla 10, eikä kenelläkään ollut enää hinkua lähteä tutustumaan yöelämään. Sitäpaitsi aamulla oli aikainen herätys, koska matka kutsui jatkumaan.  Ja eikun menoksi. Jälleen pitkä päivän ajomatka, kunnes illalla saavuimme Colmarin kaupunkiin. Saapumisaika oli senverran aikainen, n klo 20 ja pääsimme tankkaamaan paikalliseen supermarkettiin esim aamiaistarpeita ja kuka mitäkin. Tämä olikin matkallamme ainoa kauppapoikkeama, niin kireä oli aikataulumme koko matkan ajan.   Jälleen ajoissa nukkumaan rättiväsyneinä ja aamulla se ihmemaa sitten odottaisi 43 kilometrin päässä, Mulhausen automuseo.  http:www.collection-schlumpf.com

DSC05056.jpgDSC05057.jpg

Meidän porukka Mulhausen automuseon edustalla vartoamassa aukeamisaikaa.


Lähtö aamulla oli klo 8 ja museon pihassa olimme vajaan tunnin kuluttua.  Siinä sitten köyhäilimme ja nautimme aamupalan parkkialueella, jonka oppaamme ja autonkuljettajamme meille loihtivat. Tarjolla oli kahvia, teetä, mehua, leipää, croissanteja, leipälevitettä, juustoa, leikkelettä, kurkkua ym,  joten kyllä sillä ainakin hetken pärjäsi.
    
Ja vihdoin koitti se museon aukaisuajankohta klo 10. Ryhmämme vartosi rauhassa sisäänmenoaulassa kunnes opas jakoi liput kaikille. Ja ei kun menoksi.  Sisään mentiin aluksi pimeähköjä käytäviä pitkin, mutta jo siinä vaiheessa esillä oli senverran kalustoa, että täytyi jo niidenkin luo pysähdellä ja valokuvata.  Varsinainen shokki iski, kun käytävä loppui ja suuri, kirkkaastivalaistu näyttelysali aukeni eteemme.  Siinä olisi ollut valokuvaajalle otollinen paikka kuvata naamailmeeni moisen näyn nähdessäni. Oli ja varmaan on edelleenkin aivan uskomaton. Joku poliitikko möläyttäs:fantastinen.  Käsittämättömän suuri halli täynnä maailman autoharvinaisuuksia. Aluksi oli vaikea asennoitua asiaan ja hahmottaa itselleen kaikkea näkemäänsä.  Hetken, ehkä parin kuluttua kuitenkin oli selvää, että paikoilleen ei voinut jäädä, vaan aloin järjestelmällisesti kiertää näyttelyhallia, joka tuntui aivan loputtoman suurelta. Sitäpaitsi kun luulit tulevasi hallin peräkulmaan, sieltä aukesikin ovi taas seuraavaan halliin.  Tässä on aivan turha ruveta luettelemaan niitä kaikkia automerkkejä mitä siellä oli näytteillä. Sitäpaitsi hyvin suuri osa oli sellaisia merkkejä, joiden taru on päättynyt jo ammoin, useilla jo yli 100-vuotta sitten. Ranskassa kun oltiin, oli tietenkin Ranskalaisten omat merkit ylivoimaisen korostetusti esillä.  Mutta yksi merkki oli sitten ylitse muiden ja se oli tietenkin autojen aatelia: BUGATTI.  Niitä oli yli 200 yksilöä näytteillä. Maailman kalleimmaksi rankattu auto on BUGATTI ROYALE, ja niitäkin oli näytteillä  3 kpl, valmistusmäärä oli 6 kpl!   Kaikenkaikkiaan museossa on jatkuvasti näytteillä yli 400 autoa, joten Bugattien prosentuaalinen osuus on melko koskea.  Historiatietojen mukaan Suomessa on ammoin ollut 1 kpl Bugatti, lähinnä kilpakäytössä.

DSC05071.jpg

Tästä ensimmäisestä sisääntulosta se taivas aukeni.

DSC05082.jpgDSC05081.jpgDSC05080.jpgDSC05079.jpg

Jotenkin on tuttu peli, mutta meillähän on Kangasalla samanlainen.

DSC05078.jpgDSC05072.jpg

DSC05100.jpg

DSC05200.jpgDSC05199.jpgDSC05197.jpgDSC05196.jpgDSC05193.jpg

Tässä tämä 20-luvun lopun Bugatti-luomus. Eikö ole upea, mahtava, taivaallinen.

DSC05191.jpgDSC05171.jpgDSC05156.jpgDSC05150.jpgDSC05146.jpgDSC05145.jpgDSC05201.jpg

DSC05245.jpg

DSC05244.jpg

 Sitten Ranskalisten luomus vuodelta 1938. Uskomaton!!

DSC05243.jpgDSC05241.jpgDSC05238.jpgDSC05237.jpgDSC05236.jpgDSC05234.jpgDSC05232.jpgDSC05230.jpgDSC05228.jpgDSC05227.jpgDSC05222.jpgDSC05221.jpgDSC05220.jpgDSC05217.jpgDSC05216.jpg

Tässä sitä ihmettelee tätä vanhojen pirssien taivasta

DSC05246.jpgDSC05247.jpgDSC05248.jpgDSC05251.jpgDSC05252.jpg

Ja ihmettelyä voi senkuin jatkaa

DSC05253.jpgDSC05254.jpgDSC05256.jpgDSC05257.jpgDSC05258.jpgDSC05259.jpgDSC05261.jpgDSC05262.jpgDSC05263.jpgDSC05264.jpgDSC05265.jpgDSC05266.jpgDSC05267.jpgDSC05270.jpgDSC05274.jpgDSC05275.jpgDSC05277.jpgDSC05279.jpgDSC05280.jpgDSC05283.jpg

Taidettiin tulla Formuloiden lähtökähinöihin joskus 1950-luvun alussa?

DSC05325.jpgDSC05293.jpgDSC05294.jpg

Sitten yksi niistä kaikkein pyhimmistä: BUGATTI ROYALE

DSC05295.jpgDSC05296.jpg

DSC05297.jpgDSC05300.jpgDSC05301.jpgDSC05302.jpgDSC05303.jpgDSC05304.jpgDSC05305.jpg

DSC05308.jpg

 Tässä vieressä toinen pyhimys: BUGATTI ROYALE
 Ja tässä vielä kolmas pyhimys: BUGATTI ROYALE
 

DSC05311.jpgDSC05312.jpgDSC05313.jpgDSC05314.jpgDSC05315.jpg

DSC05316.jpgDSC05317.jpgDSC05318.jpg

DSC05321.jpg

DSC05324.jpg

DSC05298.jpg

Tässäkin yksi koriluomus Bugatista, ei kovin arkinen, vai mitä?

DSC05328.jpgDSC05330.jpgDSC05332.jpgDSC05341.jpgDSC05359.jpgDSC05360.jpgDSC05364.jpgDSC05365.jpgDSC05367.jpgDSC05369.jpgDSC05371.jpgDSC05372.jpgDSC05373.jpgDSC05374.jpgDSC05378.jpg

Tämä on aitoa Bugattia: pelkistetyn hienostunut muotoilu ja aikansa huipputekniikka.  Taideteos!


Kokonaisnäyttelypinta-alaa on n 25.000 neliömetriä, joten siinä riittää kävelyä. Eipä silti, ei tullut aika pitkäksi eikä pakottanut jalkoja. Senverran kuitenkin hengähdettiin välillä, että syötiin pienet välipalat museon varsin kohtuuhintaisessa ravintolassa. Ja taas eikun museokierrosta jatkamaan.   Onneksi olin varannut kameroihini tarpeeksi suuret muistikortit, koska valokuvia tuli räpsittyä meko runsaasti. Koko matkan saldo liki 1000 kpl sekä lisäksi videoo.  Loppupelissä kuitenkin huomasin, että tuollainen kompakti halpa ilman kuvanvakainta oleva videokamera on aivan turha, koska jälki ei ole laadukasta.  Mutta kuvia tuli otettua ja tässä on sitten niistä vain muutama noin vain makupaloiksi.

 Kokonaisvaikutus näin alan harrastajaan oli valtaisa, taikka niinkuin eräs matkalaisemme totesi museosta poistuessaan: Olin juuri paratiisissa. Museokierroksen jälkeen kulku ulos oli tietenkin museomyymälän kautta, kuinkas muuten. Ja tulihan sieltä yhtä ja toista hankintaa suoritettua. Itsekunkin.   Museokierroksen jälkeen palasimme taas Colmarin kaupunkiin ja jalkauduimme sen kujille.  Ilta oli vielä nuori ja seurailimme kuinka torimyyjät alkoivat keräilemään myyntikojujaan kasaan klo 17.30 jälkeen ja alkoi hiljalleen sadella.  Istuskelimme paikallisissa kuppiloissa ja katselimme paikallista elämänmenoa vanhan kaupungin keskustassa. Jotenkin tuli tuttu Tallinnan vanhakaupunki hyvin läheisesti mieleen.  Alsacen maakunta ja Colmarhan ovat hyvin Saksalaisvaikutteisia alueita. Lienevät ennen jopa kuuluneet Saksalle.  Illan vanhetessa oli taas aika mennä unten maille, koska aamulla (lauantaina) odottivat taas uudet seikkailut.

DSC05434.jpgDSC05433.jpgDSC05432.jpgDSC05431.jpgDSC05430.jpgDSC05423.jpgDSC05416.jpgDSC05415.jpgDSC05410.jpgDSC05409.jpgDSC05435.jpg

Lähtö oli taas klo 8 ja bussi suuntasi kohti vuoristoa.  Aamupala tehtiin  matkalla, emmekä uskoneet aluksi, kun opas kertoi, että se nautitaan liikenneympyrän keskellä. Niin se vain sitten kuitenkin oli, mutta oli sillä ympyrällä kyllä kokoa hieman enemmän kuin meikäläisillä ympyröillä.   Köyhäilyaamiaisen jälkeen matka jatkui pikkuteitä ajellen tosi viehättävien kylien läpi kohti edessä kohoavaa vuorijonoa. Pian olikin edessä melkoinen serpentiinitie ylös kohti n 1000-vuotiasta linnaa. Se sijaitsee 800-metriä korkealla huipulla ja sieltä on todella upeat näköalat pitkälle joka puolelle alueen viintarhoja ja kyliä.  Tämäkin linna, kuten hyvin monet muut alueen vastaavat tuhottiin joskus 1700-luvulla sodissa pahoin, ja mukana oli myöskin tuhotöissä ruotsalaisia ja suomalaisia hakkapeliittoja.  Tämä linna oli kuitenkin kunnostettu n 100-vuotta sitten todella hyvin. Olihan siellä nytkin menossa laajoja restaurointiöitä, mutta tarvitseehan rakennuksetkin jatkuvaa huolenpitoa ja korjauksia.  Kiertelimme linnaa pari tuntia ja sitten porukalla olimme jo esittäneet halumme päästä Mulhauseen takaisin ja siellä olevalle junamuseolle. Meistä monet tiesivät sen olemassaolon ja sitäkin on kehuttu hienoksi. Oppaamme, joka on opastanut ennen lähinnä alueen viinimatkoja ei tiennyt ko museosta mitään.  Museo kuitenkin löytyi,kiitos kuskillemme ja voi valtava mikä elämys meitä sielläkin odottaa.

DSC05438.jpgDSC05459.jpgDSC05440.jpgDSC05444.jpgDSC05446.jpgDSC05447.jpgDSC05448.jpgDSC05449.jpgDSC05450.jpgDSC05451.jpgDSC05452.jpgDSC05453.jpgDSC05454.jpgDSC05457.jpgEi Olavinlinna, vaan vähän vanhempi vm n 1100


Kaksi valtavaa hallia täynnä upeasti kunnostettua rautatiekalustoa. Jo ensimmäiseen hämärään halliin astuessamme sieraimiimme tunkeutui aito vanhanajan rautateiden tuoksu savuineen ja ratapölkyille ominaisine tuoksuineen. Samoin äänet olivat kuin suoraan vanhanajan asemilta, jossa höyryveturit puksuttelivat, viheltelivät ja kiskot kolisivat.  Näytteillä oli valtava määrä upeasti kunnostettuja vetureita ja erilaisia matkustaja-ja tavaravaunuja, ratatyökoneita ym kiskokalustoa. Vanhimmat veturit olivat vm 1842 .  Näyttelyhallien välissä oli ravintolaosasto jonka palvelut tietenkin täytyi testata ja jälleen hyviksi havaita.  Toinen halli oli hieman vieläkin suurempi ja modernimpi. Sinne olikin kerätty hieman tuoreempaa kalustoa ja rautatierekvisiittaa. Täytyy todeta, että Suomalaisten suurena pitämä  Ukko-Pekka veturi  on näiden suurimpien Ranskalaisvalmisteiden järkäleveturien rinnalla lähinnä järjestelyveturi. Yksi asia kuitenkin tuli selväksi: onneksi en ole hurahtanut harrastamaan vanhoja junia. Työsarka nimittäin olisi melko mittava. Joskus kun autoissakin tuppaa olemaan tarpeeksi askaretta. Ja jälleen sama henkilö totesi junamuseosta tullessaan: Olin paratiisissa.

DSC05523.jpgDSC05524.jpgDSC05526.jpgDSC05529.jpgDSC05531.jpgDSC05533.jpgDSC05536.jpgDSC05538.jpgDSC05539.jpgDSC05540.jpgDSC05544.jpgDSC05545.jpgDSC05546.jpgDSC05554.jpgDSC05556.jpgDSC05558.jpg

Ja eikun rautatiemuseolle savun ja ääniefektien sekaan.

DSC05611.jpgDSC05576.jpgDSC05577.jpgDSC05580.jpgDSC05581.jpgDSC05584.jpgDSC05586.jpgDSC05595.jpgDSC05601.jpgDSC05602.jpgDSC05603.jpgDSC05607.jpg

DSC05570.jpg

Näin olikin sitten sekin päivä pulkassa nähtävyyksien osalta ja oli aika palata Colmarin kaupunkiin ja Etap hotellillemme.   Vielä oli sitten yksi päivä jäljellä, jonka sitten kulutimme pienessä kylässä, joka on tunnettu viineistään. Kylän nimi oli Eguisheim, ja se oli eräässä Vosgesien vuoriston laaksoista kuten niin moni muukin näkemistämme kylistä. Näkymät ja tunnelmat olivat lähes kuin suoraan keskiajalta, eli jälleen dejavuu-ilmiö/vanha Tallinna. Kuitenkin sillä erotuksella, että täällä maisemat ympärillä olivat huikaisevan kauniit.  Meillä oli täällä hyvin runsaasti vapaa-aikaa tutustua tuohon pieneen kylään. Sen kadut ja pienet myymälät tulivatkin nopeasti tutuiksi, kunnes sitten menimme kahteen eri viinikellariin viininmaistiaisiin ja mahdollisille ostoksille. Ensimmäinen viininvalmistajan kellari oli tosi vanha ja perinteikäs, jossa viini käytettiin edelleen vanhoissa tammitynnyreissä. Saimme pienet maistiaiset viidestä eri viinilaadusta, ja täytyy myöntää näin viinejä tuntemattomana, että kyllä ainakin minun makuhermoilleni  osui parhaiten juuri se kallein maistelemamme viini, tiedä hänestä.    Toinen viinikellari olikin sitten aivan toista maata. Se oli paljon suuremi ja valoisampi. Siellä viinit kävivät suurissa, rustumattomasta teräksestä valmistetuissa astioissa. Tuli mieleen meijeri kaikkine astioineen ja laitteineen.  Saimmekin kuulla, että ko paikka olikin viinintuottajamielessä uusi, vain vähän yli 20-vuotta toiminut.  Viini sielläkin oli kuitenkin maistelujen pohjalta hyvää, joten taas laatikollinen matkamuistoksi.

DSC05650.jpgDSC05651.jpgDSC05653.jpgDSC05655.jpgDSC05656.jpgDSC05657.jpgDSC05659.jpgDSC05663.jpgDSC05670.jpgDSC05674.jpg

Tyypillinen kylänäkymä Alsacen viinimaakunnassa

DSC05677.jpg

Taitaa olla kattohaikaroiden paratiisi
.DSC05679.jpgDSC05680.jpgDSC05685.jpgDSC05692.jpgDSC05695.jpgDSC05699.jpgDSC05700.jpgDSC05706.jpgDSC05712.jpgDSC05715.jpgDSC05721.jpgDSC05722.jpg

Moderni viinikellari
Tämä olikin sitten vierailumme viimeinen päivä ja se alkoi kallistua ehtoopuolelle kun palasimme jälleen majapaikkaamme.  Oppaamme oli jo aiemmin päivällä ehdottanut, että viettäisimme viimeisen illan Colmarissa porukalla illallisen merkeissä.  Niinpä sitten lauantai-iltana klo 17-jälkeen aloimme järjestää 34-henkiselle seurueelle illallispaikkaa jostain majapaikan lähistöltä.  Siitä ei tullutkaa helppo homma, koska yllätykseksemme aika moni ravintola oli kiinni lauantai-iltaisiin ja muut pitivät seuruettamme liian suurena.  Lopulta kuitenkin joku tehtävään vihkiytynyt joukostamme löysi pienen sivukadun aivan hotellimme lähistöltä ja siellä meidät otettiin vastaan.  Oli lämmin ilta (ensimmäinen matkamme aikana, ja Suomessa oli helle) joten halusimme syödä ulkona.  Pöytiä ja penkkejä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, joten me Suomalaisethan kannoimme niitä lisää ravintolan toisesta kerroksesta.  Siellä huomasin nurkassa kitaran, koppasin mukaani, viritin ja  annoin palaa.  Ei se kai ihan putkeen mennyt koska en ole koskenut omiin soittopeleihini ainakaan vuoteen, mutta hauskaa oli.     Iltaa ei vietetty kovin myöhään, koska aamulla oli lähtö klo 4. Aivan oikein, klo 4.00      

Oli sunnuntai ja tarkoituksemme oli päästä ajoissa  kauppojen aukioloaikaan Lubeckiin ja siellä tuliaisostoksille Citti-markettiin.  Matka menikin joutuisasti läpi Saksan. Ei ollut ruuhkia eikä muutakaan ongelmaa, joten olimme perillä klo 16,30 ja kauppa auki klo 18.00 asti.  Katkera kalkki kuitenkin nousi jokaisen kurkkuun kun kurvasimme Cittin pihaan. SULJETTU, kuten kaikki muutkin kaupat ja juuri vain sinä sunnuntaina.  Apeina sitten ajelimme Etap-yöpymispaikkaamme ja lähdimme kuka minnekkin pitkin Lupekin laitakaupungin katuja. Kuitenkin jokainen meistä hotellista ulosastuessaan käveli suoraan kadun yli, koska vastapäätä oli melko suuri Porshe-myymälä isoine näyteikkunoineen. Myös ulkopuolella niitä oli useita näytteillä. Kävelykierrosta laajentaessamme totesimme, että kyseinen seutu taisi olla oikein autokauppojen keskittymä. 

 Sinä iltana illallinen kuitattiin hyvin monen Suomalaisen voimin läheisessä mäkkärissä roskaruokaa syöden. Parempia ravintoloita ei ainakaan ihan lähellä ollut.
Seuraavana aamuna oli jälleen lähtö aikaisin eli klo 5.00  olihan meidän kerittävä maanantain aikana ajaa Tanskan ja Ruotsin läpi ehtiäksemme illaksi Tukholmaan  Suomeen lähtevään laivaan. Tällä kertaa ajoimmekin Putgarden-Rödbyhavn matkan laivalla kuten mennessämmekin, mutta Tanskan salmen ylitimme uutta Ison-Beltin siltaa pitkin. Oli se komia rakennelma.  Se 3-vartin laivamatka taas paikkasi sitä Citti-marketin ostosmahdollisuutta ainakin pienessä määrin.  Ruotsin läpiajo olikin sitten taas unettava päivä, mutta iltaa kohti virkistyttiin, kun ajatuksissa oli jälleen päästä melko raskaalta reissulta kotimaahan ja sen helteisiin.   Matkan oppaanamme oli Vaasalainen Antero Mattson ja kuljettajanamme myös Vaasalainen Lasse Saukkonen, josta mainittakoon, että hän on ollut myöskin Karl-Gustavin ja Silvian kuljettajana näiden Suomenvierailun aikana, eli siis kansainvälinen kuuluisuus koko mies. Itse rauhallisuus kuskina.  Kiitokset molemmille.  Vielä loppulausuman pitää: olin kerran paratiisissa, tahtoo sinne vielä uudemman kerran ja pidemmäksi ajaksi.  Uusintareissuun aion kyllä vielä yhdistää lähellä Saksanpuolella olevat Sinsheimin auto-tekniikkamuseon sekä Speyerin tekniikkamuseon  (www.technik-museum.de) Tuon lenkin kun heittää, voipi olla pieni pää pyörällä.

DSC05752.jpgDSC05739.jpgDSC05746.jpgDSC05747.jpgDSC05748.jpg

Isin-Beltin silta. Edessä siintää Ruotsi